Historia
Keväällä 1991 Suomi oli ajautumassa lamaan. Positiivarit seurasivat hämmentyneinä kun tiedotusvälineet lietsoivat koko kansan yhteistuumin odottamaan huonoja aikoja. Todellisista vaikeuksista olisimme varmasti selvinneet kohtuullisin kivuin, mutta kun yhä useampi löi lapion pystyyn santakasaan olimme pulassa, isossa pulassa.
Sitä saa mitä odottaakin saavansa. Positiivarit halusivat yrittää saisimmeko hieman useamman suomalaisen odottamaan parempaa, ei huonompaa. He julistivat valtakuntaan positiivisuusviikon. ja ajattelivat josko tuo viikko ja sen sanoma saisi sen verran julkisuutta, että yhä useampi rohkenisi ajatella myönteisesti huomisesta ja antaisi ajatuksensa näkyä myös toiminnassa.
He lähtivät räväkästi liikkeelle, järjestivät Lahdessa tiedotustilaisuuden ja antoivat vastalääkettä laman lietsojille. Pian tultiin huomaamaan, että hyvin monet olivat samaa mieltä, mutta pelänneet tulevansa naurun alaisiksi jos olisivat sanoneet ääneen sen, mitä ajatuksissa liikkui. Me varustimme itsemme panssareilla, joihin eivät negatiivareiden piikit uponneet.
Positiivisuusviikko on lunastanut paikkansa ja tarjoaa sadoille, ellei tuhansille organisaatioille teemaviikon, jolloin nostetaan kaikkien näkyville ne arvot, joista onnistumiset rakennetaan.
Vuoden Positiivisimman Suomalaisen palkitseminen aloitettiin 1993. Kaksi vuotta aiemmin (1991) julistettiin ensin positiivisuusviikko ja seuraavana vuonna (1992) perustettiin Onnistujien klubi, jonka tehtäväksi valintojen suorittaminen annettiin.
Paikalliset Nuorkauppakamarit toteuttavat oman alueensa vuoden positiivisimman valinnan yhdessä paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Vuoden positiivisin suomalainen julkistetaan vuosittain positiivisuusviikolla järjestettävässä seminaarissa.
Aikaisempia positiivisimpia tamperelaisia:
2010 Jonne Aaron
2009 Simo Frangen & Rosa Meriläinen
2008 Eila Roine
2007 Raimo Helminen
2006 Kiira Korpi (myös Suomen Positiivisin 2006)
2005 Mummon Kammari
2004 Timo Jutila |
 |
Positiivisuutta tukemassa

 |